Reissu

Ajomatka Paraparaumun rannalta Whanganuihin todisti lähinnä, että pohjoissaari on tiheämmin asuttu eteläiseen saareen verrattuna. Ohitimme taajamia ja lammaslaitumia. Whanganuin keskustassa käytiin hakemassa illan eväät ja kameraan ehdottoman tärkeitä lisätarvikkeita, gorilla-pod ja uv-filtteri. Muuten otettiin rennosti loppuperjantai hostellissa, jossa meitä oli vastassa paikan omistaja ja joukko kaikenkarvaisia kanoja pihalla käyskentelemässä. Illalla törmäsimme ruokaa laittaessa Sydneyn hostellissakin meidän kanssa yhtäaikaa asuneeseen kanadalaiseen Patiin, jonka kanssa vaihdoimme Uuden-Seelannin matkailuvinkkejä, hän oli nimittäin viettänyt aikaa pohjoissaarella ja oli matkustamassa eteläsaarelle kun meillä oli suunta toisinpäin. Lisäksi kun joskus tulee asiaa Kanadaan, niin opas odottaa valmiina.

Whanganuin kansallispuistoa.

Whanganuissa on kuuluisinta samanniminen historiallinen joki ja sen varrella olevat maorikylät. Lauantaina mutkittelimme pitkin joenvarsitietä todeten, että vaikka jokilaakso idyllinen onkin, se ei vedä vertoja eteläsaaren kirkasvetisille jylhille koskille. Paremman kuvan joesta ja sitä ympäröivästä kansallispuistosta saisi varmasti melomalla sitä pitkin.

Välipysäkkinä oli kansallinen porkkanapääkaupunki Ohakune, jonka infopisteestä noudimme retkeilyoppaan läheiseen Tongariron kansallispuistoon. Ko. puistossa on kolme aktiivista isoa tulivuorta, Mt. Ruapehu (2797 m), Mt. Tongariro (1967 m) ja Mt. Ngauruhoe (2287 m). Lord of The Rings -elokuvaintoilijat kutsuvat viimeksi mainittua myös nimellä Mt. Doom ja osaavat kertoa, että Mordorin ja Ithilienin karut maisemat sijoittuvat Mt. Ruapehun ympäristöön.

Mt. Ngauruhoe aamuhämärissä.

Jäimme asumaan viikonlopuksi kylään nimeltä National Park. Emme tähän mennessä ole tehneet neljää tuntia pidempiä kävelyitä, mutta Villen ehdotuksesta sunnuntain ohjelmaksi varmistui 20 kilometrin pituinen Tongariro alpine crossing -päivävaellus, joka pienen nettitutkimuksen perusteella on kehuttu yhdeksi maailman parhaimmista päivävaelluksista.

Sää oli kirkas, kun heräsimme sunnuntaiaamuna puoli kuudelta valmistautumaan lähtöön. Bussi kuljetti meidät Mt. Tongariron ja Ngauruhoen juurelle, mistä lähdimme pikkuhiljaa nousemaan vuorten väliin. Reitin alkupuolella ympäristö oli muhkuraista laavakiveä ja matalaa vuoristokasvillisuutta, ylemmäs noustessa kasvillisuus loppui ja tilalla oli soraa, lisää laavakivikenttiä ja hetkittäistä pilvisyyttä. Puoleenväliin asti nousimme aina vain jyrkkenevää polkua ylös. Reitin korkein kohta ja huipennus oli kulku 1900 metrissä punaisen kraaterin reunalla, jonka jälkeen polku laskeutui jyrkästi turkoosin värisille Emerald-järville ja isommalle kraaterijärvelle. Pikkuhiljaa laskeutuessa kivinen maisema sai kaveriksi pensas- ja niittykasvillisuutta ja reitin loppuosa kuljettiin metsässä. Turha edes mainita, että näkymät olivat upeita, korkealta näki esimerkiksi pohjoiseen Lake Taupolle asti. Yllättävän vähällä tuskalla selvisimme isommasta liikuntasuorituksesta, pitkä laskeutuminen rasitti polvia ja pohkeita ja kinttuja vähän kivisti muutaman päivän mutta siinäpä se.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Punainen kraateri, jonka reunaa laskeuduimme alas.

Kävi sääliksi seuraavana aamuna reitille lähteneitä, kun vuoret olivat täysin sadepilvien peitossa. Me hyppäsimme autoon ja jatkoimme matkaa Lake Taupon itäpuolta kohti Rotoruaa. Lake Taupo on syntynyt ison tulivuorenpurkauksen aiheuttaman maan luhistumisen seurauksena, joten järvi on iso kraateri. Taupon pohjoispuolella pysähdyimme pakolliselle nähtävyydelle Huka-putoukselle ja jatkoimme pitkin vitostietä perille. Tien varrella olisi ollut useita vulkaanisia nähtävyyksiä, kiehuvia lampia ja sen sellaisia, mutta parissa paikassa jossa pysähdyimme, pääsymaksut olivat ikävästi ylihintaisia.

Rotoruan lähialueilla on toki riittämiin ihan ilmaistakin nähtävää. Tiistaina kiersimme Rotorua-järven pysähtyen Okere-putouksilla, missä hurjapäät laskivat koskia ja putouksia kumiveneillä ja pulkan näköisillä härpättimillä. Rainbow Mud Poolilla ihmettelimme isoa kiehuvaa mutalampea ja värikkäitä kallioseinämiä. Kävimme myös Hamurana Springseillä, joista virtaa tunnissa 4,5 miljoonaa litraa kristallinkirkasta vettä. Lähteiden vieressä kasvoi jättimäisiä punapuita. Vesi virtaa Rotoruan kraaterijärveen. Järven vesi on niin hapanta, että järvellä pesivät linnut joutuvat hankkimaan ruokansa muista lähivesistöistä. Mineraalipitoista vettä on sen sijaan hyödynnetty kaupungin spassa. Kävimme siellä iltasella rentouttamassa kivistäviä lihaksia.

Kiehuvaa mutaa.

Keskiviikkona päästiin taas kerran autoilemaan. Kiersimme kaatosateessa Taurangan rannikkokaupungin kautta Matamataan eli maan viralliseen Hobittilaan. LOTR:in Kontukohtaukset on kuvattu Matamatan maaseudulla ja pyöreäovinen hobittikylä löytyy sieltä edelleen. Opastetut kierrokset ulkoilmalavasteissa ovat kai suosittuja – ja hintavia.

Hobitti puun juurella.

Harmaan sään saattelemana päädyimme lopulta yöksi länsirannikolle Port Waikaton syrjäiseen kylään. Poikkeuksellisesti emme olleet varanneet majoitusta etukäteen, mutta se järjestyi ongelmitta. Port Waikatossa on erityistä pitkä autio ja tuulinen hiekkaranta ja paljon simpukoita elävinä rannan kivissä ja isoina kuorina hiekassa. Mainittakoon vielä LOTR-kytkös: Viimapään kohtaukset kuvattiin Port Waikatosta 10 kilometriä etelään.

Rankkasade jatkui tänäänkin ja hidasti välillä matkaa ykköstietä pitkin Whangareihin. Sadesään vaikutus näkyy tämän kirjoituksen pituutena.