Reissu

Loppuaikaan Uudessa-Seelannissa sisältyi paljon ajokilometrejä, merellisiä maisemia ja hetki kaupunkielämää.

Whangareista täytyy vielä mainita, että siellä oli erityisen viihtyisä YHA-hostelli. Talo oli mäellä, ja me saimme huoneen, jonka ikkunoista näkyi kaupungin ylle ja joelle. Hostelli oli kooltaan pienehkö joten tunnelma oli kodikas. Iltasella kun olimme nautiskelleet herkulliset couscoussalaatit viinin kanssa ja sade oli hellittänyt, teimme iltakävelyn lähimetsään, missä oli runsaasti glowwormeja, toukkia, jotka näkyivät valopisteinä pimeässä metsässä.

Seuraavien päivien aikana oli tarkoitus edetä pohjoiseen niemenkärkeen asti ja palata sieltä Aucklandiin. Ajoimme Whangareistä ensin Dargavilleen heittämään frisbeegolfia lehmälaitumelle, ja minä onnistuin heti alussa heittämään kiekon sontaläjään… Pelin ja kiekon kuuraamisen jälkeen pysähdyimme Waipouan kaurimetsän kohdalla. Jättimäiset kaurit voivat olla 2000 vuotta vanhoja. Korkein ja massaltaan suurin elossa oleva 51-metrinen kauri metsässä oli nimeltään Tane Mahuta, nimetty Maorien metsänjumalan mukaan. Vielä vaikuttavampi oli kuitenkin puista jytkyin, Te Matua Ngahere eli ”Metsän isä”, jonka korkeus on 30 metriä, mutta ympärysmitta hurjat 16,4 metriä ja rungon halkaisija 10,2 metriä.

Ville ja keskikokoinen kauri.

Jatkoimme kohti Rawenen kylää ajatuksena mennä lautalla vastarannalle Hokiangaan, mutta saapuessamme paikalle oli lautta juuri lähdössä ja täynnä autoja. Emme jääneet odottamaan seuraavaa vaan lähdimme kiertämään Hokiangan lahtea. Matkalla sattui pieni eksyminen kun ajoimme vahingossa risteyksestä ohi Horekessa päätyen erääseen niemenkärkeen, mutta ennen pitkää määränpää eli Ahipara länsirannikolla saavutettiin.

Ahiparasta alkaa ns. 90 mailin ranta pohjoiseen, jota pitkin voi ajaa jos on neliveto alla. Meidän Nissan Sunny ei siis soveltunut tähän tarkoitukseen, vaikka uljas ratsu muuten onkin. Lauantaiaamuna pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme perinteistä autotietä pitkin pohjoiskärkeen Cape Reingaan. Tuuli yltyi sitä mukaa kun etenimme ja matkan varrella oli erikoista vitivalkoiset hiekkadyynit, jotka kauempaa katsottuna näyttivät lumikasoilta. Kävimme katsomassa myös Kauri Kingdom -kauppaa, jossa myytiin kaikenlaista kauripuusta valmistettua tavaraa. Liikkeessä oli yläkertaan johtavat portaat, jotka oli kaiverrettu kokonaisen kaurirungon sisään. Tuotteiden valmistukseen ei kaadeta eläviä puita vaan ikivanhoja runkoja kaivetaan ja nostetaan soilta ylös. Soiden hapan vesi ilmeisesti säilöö runkoja kuin etikkaliemi kurkkuja.

Cape Reinga oli tuulinen ja ruohikkoinen korkea niemi, jonka kärjessä oli pieni majakka. Niemen edessä näki miten Tasmanianmeren ja Tyynenmeren aallot törmäsivät toisiinsa.

Meret kohtaavat Cape Reingassa.

Ahiparassa nukuimme kaksi yötä ja sunnuntaiaamuna jatkoimme matkaa Bay of Islandille Paihiaa kohti. Sinne johtava rannikkoa myötäilevä tie vei kauniiden merellisten maalaismaisemien ohi ja myös Paihian rannikkokylä oli aurinkoinen ja merivesi kimalteli, joten pääsimme välittömästi rantalomatunnelmiin. Harmi, että meillä ei ollut kuin yksi yö aikaa Paihiassa.

Maanantaina alkoi paluumatka etelään ja Aucklandiin, missä olimme hyvissä ajoin. Kävimme palauttamassa hyvin palvelleen Nissanin samana iltapäivänä. Ajokilometrejä kertyi kaiken kaikkiaan reilut 5000 kilometriä. Seuraavina päivinä kävelimme keskustassa, kävimme eläintarhassa viimein bongaamassa kiiwilinnun, nousimme Sky Toweriin ja kävimme kehutussa Aucklandin museossa, missä olikin mielenkiintoista nähtävää tuntikausiksi, mm. polynesialaisten ja etenkin maorien historiaa ja tietoa tulivuorista. Viimeisenä iltana kävimme syömässä sushia. Ravintolan valinta ei ollut helppoa, koska Aucklandissa on käsittämätön määrä japanilaisia ja korealaisia ravintoloita.