Reissu

Parikin huolestunutta viestiä on tullut, kun blogissa on ollut hiljaiseloa tavallista pidempään. Pahoittelen, ryhdistäydyn ja alan naputtaa.

Puolitoista viikkoa sitten saavuimme siis Santiagoon. Laskeutumisen alussa pilvien seasta pilkotti Andien vuorenhuippuja, mutta vuoret olivat kummallisesti hävinneet näkyvistä maan pinnalle saavuttaessa. Sakea saaste-pölykerros peitti mahdolliset maisemat ja ei auttanut kuin kuvitella, millaisia lumihuippuja kaupunkia ympäröi.

Santiagoa ei voi kauhean viehättäväksi sanoa, mutta kaupungin rakennukset ovat kuitenkin paremmassa kunnossa verrattuna ohittamiimme pikkukaupunkeihin, jotka useimmiten ovat olleet oikeita rumiluksia. Maanjäristysten takia talot ovat ränsistyneitä, seinät halkeilleita ja kadut jatkuvassa korjauksessa. Sen sijaan chileläiset ovat sitäkin mukavampia. Esimerkiksi aina kun Santiagon kadulla pysähtyi katsomaan karttaa, oli samantien paikallinen vieressä valmiina neuvomaan tietä. Chileläiset jaksavat kärsivällisesti selostaa espanjaksi useaan kertaan asian, jota emme loppupeleissä kuitenkaan ymmärrä. Lopuksi heitä naurattaa, kun näytämme niin hölmöiltä.

Plaza de Armas, Santiago.

Emme viettäneet aikaa Santiagossa kuin pari yötä. Sinä aikana tutustuimme kaupungin ydinkeskustaan ja etsimme bussiaseman, josta oli yhteys Talcaan, kaupunkiin Santiagosta etelään. Bussi ajoi kolmisen tuntia pitkin moottoritietä, jonka varrella oli runsaasti viinitiloja ja muuta maataloutta.

Bussiyhteydet ovat hyvät kaupunkien välillä. Bussit ovat siistejä ja tilavia, liput melko edullisia ja palvelu ystävällistä ja tehokasta. Ongelmana on ollut pääsy nähtävyyksien äärelle. Chilessä on paljon kansallispuistoja, mutta niihin kulkeminen on todella hankalaa, jos ei ole omaa autoa käytössä. Ongelma konkretisoitui Talcassa, kun kävimme paikallisessa turistitoimistossa kysymässä järjestetyistä retkistä. Viinitilakierroksia ei ollut tarjolla eikä myöskään läheiseen kansallispuistoon kulkenut kuin yksi bussi päivässä ja sekin illalla. Olimme jo maksaneet majoituksen Talcasta kolmeksi yöksi, joten jouduimme tyytymään parin päivän kaupunkilomaan.

Matka jatkui koko päivän kestäneellä bussimatkalla Puconiin. Näkymät moottoritien varrella vehreytyivät sitä mukaa, mitä etelämmäs edettiin, samalla lämpötila viileni ja sateisuus lisääntyi. Poikkeuksellisen viihtyisässä Puconissa on paljon kodikkaita puutaloja ja kaupunki sijaitsee järven rannalla Villarrica-tulivuoren juurella. Villarrica-tulivuori on yksi maan aktiivisimmista ja huipulta nousee jatkuvasti savua. Osoitteessa www.povi.cl voi seurata vuoren vulkaanisia tapahtumia.

Puconista lähtiessä Villarrica näkyi ensimmäisen kerran koko komeudessaan.

Kolme päivää Puconissa kului nopeasti. Rantakävelyiden ja jäätelönsyönnin ohella teimme yhtenä iltana retken Los Pozonesin kuumille lähteille. Pari tuntia vierähti liotessa luonnonkivisissä altaissa kuunnellen viereisen kosken pauhua, jota ei kuitenkaan pimeässä nähnyt. Toisena päivänä retkeilimme Huerquehue-kansallispuistossa, missä oli järviä, sademetsiä ja jyrkkiä rinteitä.

Tiistaina bussi kuljetti meidät kolmen tunnin päähän Valdiviaan, jonka tekee erikoiseksi kaupungin ympärillä virtaavat kolme jokea. Olimme valmistautuneet kävelemään rinkat selässä sopivaa hostellia etsien, mutta liikuntasuoritus jäi kun bussiasemalla eräs hyvin englantia puhuva majatalonisäntä piti vakuuttavan myyntipuheen ja kuskasi meidät autolla talolleen keskustan tuntumaan. Matkalla hän esitteli koko kaupungin ja antoi vinkkejä hyvistä ravintoloista ja muista aktiviteeteista.

Lähdimme joenrantaan katsomaan kalamarkkinoita ja etsimään ruokapaikkaa. Myyjät heittivät kalaperkeet veteen, jossa päivysti useita pulleita merileijonia ja lintuja. Lähellä lensi jopa yksi korppikotka. Koska sää oli aurinkoinen ja lämmin, päädyimme vielä samana päivänä jokiristeilylle.

Jokimaisemaa, jonka kaislikossa riitti lintuja.

Valdivian mielenkiintoisinta antia oli käynti Kunstmannin olutpanimolla. Saksalaisen Kunstmann-suvun perustama panimo valmistaa yhdeksän miljoonaa litraa olutta vuodessa chileläisten iloksi. Opastettu kierros esitteli yrityksen historiaa, perusasiat oluen valmistuksesta, laitteiston ja tietenkin olutta päästiin myös maistamaan. Tilasimme kierroksen päätteeksi panimoravintolasta maistelusetit kahdestatoista panimon tuotteesta. Voittajiksi selviytyivät tummapaahtoinen Bock sekä alkoholipitoisuudeltaan vahvempi ale Grand Torobayo, häntäpäähän jäivät äklömakea hunajaolut Miel ja mustikkauutteella maustettu Arándano.

Arvioitavaa.

Juomapuolesta ruokapuoleen. Valitettavasti Pääsiäissaaren herkulliset ruokakokemukset eivät ole toistuneet mantereen puolella. Joka paikassa on ylitarjontaa leipäravintoloista, jotka ovat ok, mutta yksipuolisia pidemmän päälle. Pizzaa, hodareita ja hampurilaisia löytyy myös mutta terveellisempiä vaihtoehtoja on niukasti. Jatkamme etsintöjä.