Lainaa.com

Yleinen

Suunta ylöspäin

06.04.2012, soffiviwe

Vajaa viikko takana Perussa, värikkäiden ponchojen, pölyisten vuoristoteiden ja panhuilujen maassa.

Ennen tänne tuloa meiltä jäi tajuamatta, että Peru on katolinen maa ja nyt on pääsiäinen ja että sillä voi olla vaikutusta matkasuunnitelmiin. Ideana oli matkata Limasta Ayacuchoon ja sieltä kohti Titicacaa ja Nazcan kautta takaisin Limaan, mutta sattuikin niin, että teemme kierroksen jotakuinkin toisin päin, koska Ayacuchossa pidettävien pääsiäisfestivaalien takia koko kaupungin majatalot on buukattu jo aikaa sitten.

Suuntamuutoksen takia nousemme Titicacalle 3800 metriin astetta rivakammin, koska ennen sitä pysähdymme vain kerran 2300 metriin Arequipaan, jossa nyt olemme. Alkuperäisessä suunnitelmassa pysäkkejä olisi ollut yksi enemmän. Arequipassa olemme nyt toista päivää eikä mitään suurempia vuoristotaudin oireita ole esiintynyt, vähän on päätä särkenyt ja eilen kävellessä hengästyi. Konkreettinen todiste ilmanpaineen muuttumisesta tuli deodoranttipurkista, josta pompsahti avatessa muovikuula irti.

Ville täytti lentopäivänä 25 vuotta. Kun illalla pääsimme Liman hostellille, talon kattoterassilla oli juuri alkamassa grillikemut eli syntymäpäiväjuhlat kuin tilauksesta. Terassi oli valaistu kynttilöin Earth hourin takia ja kadulla kulki kynttiläkulkueita. Ville sai talonväeltä lahjaksi ison pullon olutta.

Limaa tutkitaan enemmän sitten kierroksen päätteeksi, mutta yhden päivän aikana kiersimme Mirafloresin kaupunginosassa, jossa hostellimmekin on. Miraflores on viihtyisä ja siisti kaupunginosa, missä on paljon ravintoloita, kauppoja ja turisteja. Viimeisenä päivänä Perussa menemme syömään myöhäisen syntymäpäiväaterian Astrid y Gaston -ravintolaan, jota Ville on fiilistellyt jo hetken.

Rantaa Limassa.

Aikaisin maanantaiaamuna astuimme bussiin ja matka kohti Nazcaa alkoi. Tie kulki enimmäkseen meren läheisyydessä, mutta pääsimme loppuvaiheessa vähän mutkittelemaan mäkien väliin niin, että huono olo alkoi vaivata. Perillä ilma oli muuttunut kuumaksi, aavikolla kun olimme. Nazca oli ihan tyypillinen Etelä-Amerikan kaupunki ränsistyneine taloineen ja Plaza de Armas -aukioineen.

Löydätkö kuvasta puun ja kädet?

Ostimme apteekista matkapahoinvointilääkettä, jolle tuli heti käyttöä seuraavana päivänä. Nousimme pieneen seitsenpaikkaiseen Cesna-lentokoneeseen, joka kiersi Nazca-linjojen yllä. Jo pelkästään lentäminen oli upeaa puhumattakaan Nazca-linjoista. Näimme muun muassa valaan, apinan, kolibrin, kotkan, kädet ja astronautin. Lopuksi kone lensi kaupungin yli. Minusta ei olisi lentäjäksi, koska loppuiltapäivä meni lennosta toipuessa (lääke ei näköjään tehonnut), mutta oli se sen arvoista.

Yksi hautakuopista Chauchillassa. Hiuksia ei ilmeisesti leikattu kertaakaan eliniän aikana.

Keskiviikkona oli vuorossa retki Chauchillan muumiohautausmaalle. Reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Nazcasta on alue, jossa on hiekan täyttämiä hautakammioita. Haudoista on ryöstetty kaikki arvokkaampi, mutta viimeisen parin vuosikymmenen aikana jokunen hautakammioista on kunnostettu ja niihin kerätty jäljelle jäänyttä materiaalia, muumioita, luita, kalloja, ruukunpalasia yms. tavaroita. Muumiot ovat arviolta tuhat vuotta vanhoja.

Plaza de Armas -aukio Arequipassa. Takana katedraali, yksi monista kaupungin kirkoista.

Jatkoimme matkaa yöbussilla Arequipaan, joten emme nähneet juurikaan maisemia pimeässä, mutta loppumatkasta kyllä tuntui, miten bussi mutkitteli serpentiinitietä. Aamulla edessämme oli isoja lumihuippuja, muun muassa 5822-metrinen El Misti. Arequipassa on hienoa valkokivistä arkkitehtuuria, mistä tulee toinen nimi, ”Valkoinen kaupunki”. Täällä olemme ottaneet rauhallisemmin, kävelleet kaupungilla ja tutkineet matkamuistomyymälöitä.


3 vastausta

  1. soffiviwe sanoo:

    Katotaan jos osuu kohdalle 😉
    Seuraava kipale on soinut aika usein päässä Etelä-Ameriikan mannerta kiertäessä:
    http://www.youtube.com/watch?v=OaDkUPrdpt4

  2. Silksu sanoo:

    Ja mä vaadin sen panhuilun! Villelle onnittelut synttärien johdosta.

  3. Laura sanoo:

    Vitsi mitä kokemuksia olette keränneet! Kuvat ovat taas ihan mahtavia. Yrittäkää selvitä saamatta vuoristotautia. 🙂

    PS. Kun pääsette New Yorkiin, pitäkää silmät auki jos satutte näkemään Marky Ramones Pasta Saucea, olisi kiva tuliainen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *