Tänään on satanut koko päivän. Emme jaksaneet kehittää päivälle muuta ohjelmaa kuin telkkarin katselu, mitä ei muuten olla reissussa tehty ollenkaan eilistä ja tätä päivää lukuun ottamatta, sekä marssia sadeviitoissa äänestämään reilun parin kilometrin päähän Suomen konsulaattiin. Yllättävän paljon oli äänestäjiä liikkeellä, osa matkailijoita ja osa Australiassa asuvia, mutta ihan sujuvasti meni numeron kirjoitus ja …
Lue kokonaan
Uiskentelut jäivät tällä kertaa väliin, kun sää ei tyyntynyt ollenkaan. Tiistaina oli tarkoitus lähteä takaisin Padang Baihin nopealla 1,5 tunnin veneellä, mutta nekin oli peruttu usealta päivältä. Laivayhtiö tarjosi onneksi samalle päivälle korvaavan vaihtoehdon, joten emme jääneet jumiin Gilille. Seilasimme muutaman muun matkustajan kanssa aluksi pienellä avoveneellä naapuriin Lombokin puolelle. Puolituntinen matka oli pelottava, koska …
Lue kokonaan
Lovinan hieman hengettömässä Kalibuktukissa viihdyimme vain pari yötä, koska paikalla ei ollut oikeastaan muuta tarjottavaa kuin matkailijoille suunnattuja majoituspalveluja, myyntikojuja ja ravintoloita, joista etenkin rannalla sijaitsevat olivat ylihintaisia. Löysimme kuitenkin pienen ja edullisemman, mutta laadukkaan warungin (=pieni ravintola) kauempana rannasta ja uuden vuoden aaton vietimmekin syömällä siellä hyvin ja menemällä jo kymmenen aikaan nukkumaan ihan …
Lue kokonaan
Puolitoista viikkoa Balilla on sisältänyt enimmäkseen pötköttelyä varjossa, mieluiten tuulettimen alla. Saarelle saavuttuamme otimme oitis taksin Sanur -pikkukaupunkiin, missä vietimme yhden yön ennen siirtymistä läheiselle Nusa Lembongan -saarelle. Sanuria emme tutkineet sen kummemmin, mutta teimme kävelyretken rannalla ja ostin samalla kesäkengiksi flipflopit (tinkimisharjoitus!). Majapaikkana oli kotoisa Watering Hole, jossa oli hyvin hoidettu balilainen puutarha ruukkukasveineen …
Lue kokonaan
Juhlistimme jouluaattoa snorkkelireissulla viereisille koralleille. Näkymät olivat hienot ja kilpikonnakin tuli vastaan. Illalla nautitaan joulubuffetista balilaisittain ja katsellaan iltaruskoa. Leppoisaa joulunaikaa, Soffi ja Viwe PS. Kiitos kivoista kommenteista.
Lue kokonaan
Hetki on vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta kun Hong Kongissa aika vaan hurahti kaupunkia tutkaillessa. Nyt ollaan Balilla, mutta kerrataanpas Hong Kongin visiittiä. Menomatkasta tuli kokonaisuudessaan aika tuskainen. Lentoa edeltävänä aamuna oli noustava jo viiden aikaan ja yöunet jäivät molemmilla vähäisiksi vessassa ravaamisen takia. Otimme Pekingin hotellilta taksin lentokentälle. Pekingin tiet olivat aikaisen lähdön ansiosta kerrankin ruuhkattomat, …
Lue kokonaan
Pari huomiota kiinalaisten tavoista: He ovat mestareita etuilemaan jonossa. Heillä, myös naisilla, on tapana julkisesti ja äänekkäästi koristaa kurkkua ja syljeskellä kadulle tai jopa ravintolan lattialle, kuten tänään saimme todistaa. He eivät juuri kiinnitä huomiota ulkomaalaisiin, paitsi tarkoituksellisesti turistikohteissa. Koiranulkoiluttajilla on mukanaan keppi, jolla näppärästi voi ojentaa kuritonta hauvaa. Todistimme myös erään pekingiläisisän kasvattavan itkevää …
Lue kokonaan
Nyt on matka virallisesti aloitettu ja viisi päivää Pekingissä takana, yhdeksän jäljellä. Toistaiseksi on kaikki mennyt tosi hyvin. Lähtövalmisteluista sen verran, että tarvittavat matkavarusteet oli pakattu jo asunnosta poismuuton yhteydessä reilu viikko ennen lähtöä, joten sen suhteen ei tullut paniikkia. Kiitokset saattojoukolle eli Markukselle ja Jeppikselle! Helsinki-Vantaalla oli lähdön kunniaksi ehdottomasti istahdettava nauttimaan kuohuviinilasilliset. Ainoa …
Lue kokonaan